sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Oma lukukokemus

"Oikeutta Khalilille"


Oma lukukokemukseni oli erittäin silmiä avaava. Olenhan jo kauan tiennyt, että varsinkin Amerikassa poliisiväkivaltaa ja rotusyrjintää tapahtuu paljon, mutta tämä teos antoi paremman kuvauksen koko asiasta.

Kirjaa oli mukava ja kiinnostava lukea, vaikka välillä alkoi tuntea sääliä ja inhoa, koska kenenkään ei pitäisi kokea tällaista.
Tarinahan on fiktiota, mutta erittäin realistinen ja näin on varmasti monesti jossain tapahtunut.

Varsinkin suomalaisten on mielestäni vaikea ymmärtää asian vakavuutta, sillä Suomessa tätä ei ikinä tapahdu. Täällä on asiat hieman paremmin Amerikkaan verrattuna, ainakin tämän asian suhteen.

"Täältä on helpompi löytää kovia huumeita ku hyvä koulu"


Mielestäni tämä tarina on tärkeä ja mahdollisimman monen ihmisen pitäisi lukea tämä teos. Kirja on ehkä suunnattu nuorille, mutta minkä ikäinen ihminen tahansa tarvitsisi tätä. Olen aina vihannut rasismia, ja jotkut kirjan tapahtumat saivat vereni kiehumaan. Esimerkiksi se, että Khalilin ampunut poliisi ei joutunut vankilaan.

Mielestäni kaikkien pitäisi yrittää asettaa itsensä Starrin kenkiin ja ymmärtää, miten vaikeaa joillakin voi olla ihan vaan oman ihonvärinsä takia.

Kirjan nimi "The hate U give" tulee räppärin Tupacin sanoista "Thug Life", jonka kirjaimet ovat lyhenne lauseesta "The Hate U Give Little Infants F***s Everybody". Eli viha, jota kylvetään pikkulapsiin, kostautuu myöhemmin. Mielestäni nimi sopii täydellisesti kirjan aiheeseen. Aiheen lisäksi kirjan alussa Khalil myös kuuntelee Tupacia autossaan.







Kirjan juoni

"Kasvakaa ruusuina betonin raoissa"


Teoksen pääaihe ja -tapahtuma on melkein koko ajan Starrin ystävän, Khalilin kuolema, sekä poliisien rasismi ja väkivalta tummaihoisia kohtaan. Tarinassa on mukana myös paljon jengien välisiä tappeluita.

Kun Khalil kuolee, Starr ei aluksi uskalla puhua asiasta, tai edes kertoa kellekään, että hän oli todistanut hänen murhan, koska hän olisi saanut liikaa huomiota. Tuollaisessa paikassa liika huomio ei ole mikään hyvä asia. Khalilin hautajaisissa eräs nainen tuli puhumaan Starrille, haluaisiko hän puhua TV:ssä livenä oman näkökulmansa ja oikean tarinan Khalilin kuolemasta. Nainen on nimeltään April Ofrah. Ofrah on aktivisti ja asianajaja ja ajaa mustien ihmisten oikeuksia. 

Starr aluksi epäröi, mutta päättää puhua suunsa puhtaaksi TV:ssä. Vähitellen ihmiset alkavat tunnistamaan, että se ”yksi silminnäkijä” olikin Starr, ja Kingin jengiläiset alkavat vainota Starrin perhettä.
Heitä kohti ammuskellaan, heitä uhataan hakata ja Maverickin omistama kauppa tuhottiin.

"Lauantain uutisohjelmissa puhuttiin haastattelusta, mun sanoja ruodittiin niinku oisin joku presidentti tia jotain. Yhdellä kanavalla oltiin raivoissaan siitä, miten mä 'halveksin poliiseja'. En oikein tajua, miten ne siitä haastattelusta sellaista sai irti. Mä en tosiaankaan ollut millään NWA:n 'Kytät vittuun' -vaihteella. Sanoin vaan yksinkertaisesti, että kysyisin siltä mieheltä, toivooko se että olis ampunut mutkin.”


Starr kohtaa melkein koko teoksen ajan vastoinkäymisiä. Tarinassa myös muistellaan sitä, kuinka Starr jo pienenä todisti toisen lapsuudenystävänsä, Natashan kuoleman. He olivat leikkimässä, kunnes yhtäkkiä ohi ajavasta autosta ammuttiin heitä kohti.
Starr mietiskeli monesti, että olivatko luodit oikeasti tarkoitettu hänelle.

Starr alkaa taistella mustien oikeuksien puolesta liittymällä mielenosoituksiin ja käyttämällä ääntänsä enemmän. Tarinan edetessä Starrista tulee selvästi vahvempi ja rohkeampi.

Kontrastina kaikkeen pahaan Starrilla on ihana poikaystävä ja mukavia kavereita, sekä läheinen perhe. Starrin koulu on myös hyvä ja turvallinen.
Siitä huolimatta Starr tosiaan joutuu välillä tappeluihin ystäviensä kanssa, johon monet voivat samaistua.

Poliisi, joka ampui Khalilin, ei kuitenkaan joutunut vankilaan, tai muutenkaan saanut mitään seurauksia.
Kirjan lopussa Starrin perhe muuttaa turvallisempaan paikkaan.




keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Kirjan esittely

Viha jonka kylvät   -  The hate u give


The hate u give little infants f***s everybody
Viha jonka kylvät on Angie Thomasin kirjoittama nuorten aikuisten romaani. Kirja on julkaistu vuonna 2017. Kirjassa on vähän alle 400 sivua.







Kirjan tapahtumat sijoittuvat nykypäivän Amerikkaan. Teemat ovat rasismi ja sitä vastaan taistelu, poliisiväkivalta, syrjintä, rikollisuus, jengisodat, perhe-elämän vastoinkäymiset ja ilonaiheet, läheisen kuolema sekä epäoikeudenmukaisuus.
Teoksessa  päähenkilö kertoo tapahtumat omasta näkökulmastaan.


Kirjan päähenkilö on tummaihoinen, 16-vuotias Starr Carter, joka asuu köyhässä slummissa Garden Heightsissa. Starr käy siitä huolimatta "rikkaiden valkoisten" koulua kaupungin paremmalla puolella, sillä siellä on Starrin vanhempien, Maverickin ja Lisan mielestä turvallisempaa. Kotona Starr voi olla oma itsensä, käyttää slangia ja pukeutua miten haluaa, mutta Williamson Prep-koulun Starr on ihan erilainen. Siellä Starrin pitää puhua tavallisesti, käyttää koulupukua, käyttäytyä kohteliaasti  ja olla kaikille mukava. Ei hänen olisi pakko, mutta hän ajattelee, että näin olisi paras, vaikka jotkut tyypit koulussa "käyttäytyy mustasti" ja se on heidän mielestä siistiä. Starr kuuntelee räppiä ja käyttää aina Jordanin tennareita, ja pukeutuu muutenkin rennosti. Hän harrastaa myös koripalloa. Hänellä on puoliveli Seven, jonka isä on huumediileri, jota kutsutaan Kingiksi. Hänellä on myös pikkuveli Sekani.
Vaikka Starrille tapahtuu monenlaisia raskaita vastoinkäymisiä elämässään, hänen perheensä on kuitenkin rakastava ja läheinen.

"Kun mä olin kakstoista, mutsi ja faija piti mulle kaks puhuttelua.
                                               Toinen oli se kukkia ja mehiläisiä-juttu.
                               Toinen koski sitä, mitä pitää tehdä, jos poliisi pysäyttää."



Yhtenä päivänä, kun Starr menee ystävänsä bileisiin, hän näkee lapsuudenystävänsä Khalilin. He vaihtelevat hetken kuulumisia, kunnes kuuluu laukauksia.
Khalil ja Starr juoksevat Khalilin autolle, ja Khalil lähtee viemään Starria kotiin.
Matkan varrella poliisi pysäyttää Khalilin ilman mitään kunnon syytä. Valkoinen miespoliisi    "Sataviistoista" käskee Khalilin näyttämään henkkarit ja rekisteriotteen, ja pian käskee hänen nousta autosta ja pitää kädet näkyvillä. Khalil kurkottaa auton ikkunasta sisään varmistaakseen, että Starrilla on kaikki hyvin.
Pian Khalil makaa maassa vetäen viimeisen henkäyksensä.
Poliisi osoittelee Starria aseella niin kauan, että ambulanssi saapuu paikalle.




Oma lukukokemus

"Oikeutta Khalilille" Oma lukukokemukseni oli erittäin silmiä avaava. Olenhan jo kauan tiennyt, että varsinkin Amerikassa po...